TS/Ulla Kudjoi
Umpeen kasvanut Haavaistenväylä avartui miltei silmissä ruovikon niittotalkoissa lauantaina Lokalahdella. Soutuveneestä hommia paiskineet Tellervo ja Martti Kairinen muistelivat, että ennen samasta kohtaa pääsi vielä suoraan avomerelle.

Tuula Mattssonilla ja Eero Haaksilla on molemmilla lähes 50 vuoden kokemus siitä, mitä Haavaisten ja muitten lähialueen saaren rantavesille on tapahtunut. Eikä tulos mairittele..

Juttu Haavaisten Vesiensuojeluyhdistyksen liitteessä Uudenkaupungin Sanomissa 10.5.2012

Teksti Timo Rantanen
EI VETTÄ RANTAA RAKKAAMPAA

Tuula Mattsson odottelee Haavaisten saaren lounaiskolkassa olevalla mökillään vierailijaa jutun tekoa varten. Mukana on myös Eero Haaksi, jolla on oma mökkinsä puolen kilometrin päässä saaren itäpuolella. Tuula komentaa porukan sisätiloihin. Kevättuuli on sen verran raakaa.
Tuula on viettänyt vapaa-aikojaan Haavaisissa vuodesta 1968 alkaen ja Eero jo vuodesta -64. Heidän suhteensa mereen ei siksi olekaan hetken ihastus, vaan ikään kuin pitkään kestänyt avioliitto. He tuntevat kumppaninsa perinpohjin ja myös siinä tapahtuneet muutokset.
Sanoja pulppuava Eero kysäisee, tehdäänkö romaani, vaiko jonkinlainen lehtijuttu. Tavoitteena on jälkimmäinen.
Palaamme ajassa taaksepäin. Puhetta hallitsevat Haavaisten vesialueen länsipuolella oleva jokimainen Pörkinrauma ja mantereelta Pitkäluodon saareen johtava pengertie, jossa on kaksi pientä silta-aukkoa. Niitten kautta hoituu reilun kymmenen neliökilometrin merialueen veden vaihtuvuus – tai pitäisi hoitua.

SODAN JÄLKIMAININKEJA
Asutushallitus haki vuonna 1963 vesioikeudelta lupaa tiepenkereen rakentamiseksi Pitkäluodon saareen. Lupa myönnettiin vuonna 1966. Työt aloitettiin ilmeisesti vuonna 1967 ja pengertien vihkiäisiä vietettiin seuraavana vuonna.
Eeron mukaan kaikki tapahtui melkoisen salamyhkäisyyden vallitessa. -Virallinen ilmoitus oli Lokalahden kunnantalon sisätiloissa, eikä siitä kukaan tiennyt mitään, hän kertoo.
Kun hän talven jälkeen tuli mökilleen, oli hänen hämmästyksensä suuri. -Mitä jumaliste tuonne on tehty, Eero ihmetteli paikalle ilmestynyttä pengertä.
Kaikki tapahtui nopeasti, joten ei ainakaan voinut moittia valtiota töitten hitaudesta. Tosin liittyy rakentamiseen hieman toisenkinlainen tarina. Pengertie päättyy Pitkäluodon saaressa tiluksille, jotka vielä 60-luvulla omisti Torsti Grönroos. Torsti tapaili tienrakentajia, joista hän yhdelle huomautti: Olisi sinusta hyvä pappikin tullut.
Mies oli innoissaan luulemastaan kohteliaisuudesta: ”Meinaatko, että minä olen niin hyvä mies?”
-En minä muuten tiedä, mutta heittelet yhtä pieniä lapiollisia, oli Torstin tyly vastaus.
Se, miksi aloitteen tekijä oli asutushallitus, johtuu Pitkäluodon tilan emännän Eeva Blomqvistin mukaan siitä, että saareen asutettiin sodassa tilansa menettäneitä evakoita. Tie oli luvattu nimenomaan heille.
Eero Haaksi on vieläkin suivaantunut siitä, että pengertien rakentamiseen ei ollut mahdollisuutta ajoissa puuttua. Hän on ehdottomasti sitä mieltä, että niin kutsuttu Vohlon silta on suunnitelmien vastaisessa paikassa ja myös sen aukko on aiottua pienempi. Hän ei pidä aukon mataluutta suurimpana syntinä.
-Suurin osa virtauksesta tapahtuu veden pintakerroksessa. Siksi aukkoihin tarvittaisiin lisää leveyttä. Eikä edes virtaus ole tärkein asia, vaan vedenkorkeuden muutos. Nyt vesi pysyttelee suljetulla alueella suunnilleen samalla tasolla, mikä vuoksi rantoihin ei kohdistu luonnollista kulutusta, Eero selvittää.
Moitteet tien rakentajallekin olivat rakennusaikana turhia. -Kuule, Suomessa on tuhansia sisäjärviä, ja tästä tulee nyt yksi, oli senaikaisen TVH:n päällikön kommentti.

KUOHUJA PÖRKINRAUMASSA
Kun pengertiestä tuli mikä tuli, Eero ja Tuulan vuonna 2006 edesmennyt puoliso Atte Mattsson suuntasivat tarmonsa Pörkinrauman suurentamiseen. Aukon läpi kun siihen aikaan tuskin pääsi soutuveneellä. Ruoppauksen ja räjäytystöiden hinnaksi oli arvioitu 8 400 markkaa, ja jostain ne rahat piti hankkia. Atte ja Eero lähtivät kiertämään alueen mökkejä saadakseen aikaan kokouksen, jonka tavoitteena oli kerätä hankkeelle rahat.
Vuonna 1971 viitisenkymmentä mökkiläistä osallistui kokoukseen, ja tuloksena oli nelisentuhatta markkaa – mikä oli siihen aikaan todella suuri summa. Julkinen sektori ei taloudellista apua tarjonnut, mutta puuhamiesten onneksi yksi ranta-alueen omistajista oli rakennusyhtiön pohatta Paavo Rauttamo, joka ei ollut kitupiikki.
-Minä maksan puolet, kertoo Eero Rauttamon luvanneen. Ja siinähän ne rahat ruoppaukseen suunnilleen olivat.

PATO JA KALASATAMA
Kunnostushanke eteni, muttei vaivattomasti. Jonkun rannanomistajan tontista ei saanut lohkaista senttiäkään tai alueelle sai ajaa vain kerran ja kerran pois. Kun levennystyö oli valmis, sai yksi ranta-alueen omistajista päähänsä rakentaa uomaan kivistä padon. Taas tarvittiin kaivinkonetta. Eeron mukaan yhden maanomistajan idea taas oli ”kalasataman” perustaminen. Juoni oli siinä, että tämä viritti Pörkinrauman molemmille rannoille verkot aidaksi ja sulki aidanteen Haavaisten puoleisen pään rysällä. Tulihan sieltä kalaa.
Eero otti pyydyksestä kuvia ja kiikutti ne Turkuun asiaan kuuluvalle virkamiehelle. Ryöstökalastus loppui siihen.
Pörkinrauman suurentamiseen kuului vielä pari jatkovaihettakin, ja Haavaisten Vesiensuojeluyhdistyksen tavoitteenahan on ruopata kanava taas kerran vielä tämän vuoden aikana.
Vuosia kestänyt projekti Pörkinrauman kimpussa oli Eerolle tarpeeksi. Hänen mielestään nyt saavat muut jatkaa. Hän ei edes kuulu koko vesiensuojeluyhdistykseen. Tuula taas kuuluu. -Ihan Aten vuoksi, hän sanoo.
Atte Mattssonia voisikin nimittää koko suojeluyhdistyksen isäksi. Hän muun muassa suunnitteli ja haki luvat Haavaisten saaren ja mantereen välisen sillan länsipuolisen alueen ruoppaukseen. Eivätkä hänen ideansa vesialueen parantamiseksi siihen jääneet.
Surullista vain, että samana vuonna eli 2006, kun Haavaisten Vesiensuojeluyhdistys saatiin perustettua, pitkäaikainen sairaus sai Tuonelan lautturin viemään Aten aivan toisenlaiselle rannalle. Voi kuulostaa liioittelulta, mutta näitten pioneerien ansiokas työ ja Itämeren elossa pitäminen velvoittavat meitä tarmokkaasti jatkamaan työtämme Haavaisten Vesiensuojeluyhdistyksessä.


________________

Mökkiläiset taistelevat puhtaan veden puolesta Lokalahdella

Haavaisten vesiensuojelu synnyttää työtä ja tuloksia

Turun Sanomat 11.5.2012, Uusikaupunki
JAAKKO LOUHIVUORI

Suomeen on perustettu viimeisen vuosikymmenen aikana useita kymmeniä vesiensuojeluyhdistyksiä. Huoli lähivesistä ja -ympäristöstä on kasvanut samaan aikaan, kun leväkasvustot ovat lisääntyneet mökkirannoissa.
Vesiensuojeluyhdistysten tulokset ovat laajalti positiivisia. Yksi valtakunnallinen esimerkkiyhdistys löytyy Lokalahdelta Uudestakaupungista. Haavaisten vesiensuojeluyhdistys ry perustettiin vuonna 2006.
– Viime vuosikymmenen puolivälissä Haavaisten saaren ympäristössä alkoi esiintyä merkittävästi järviruokoa ja makroleväesiintymiä. Samalla lähes suljetun vesialueen rannoilla yhdistyttiin ja alettiin toimeen. Viime kesänä ongelmia ei enää esiintynyt samassa mitassa, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Suvanto.
Ensimmäisenä toimenpiteenä raivattiin Haavaistenväylä, joka oli tukkeutunut täysin ruokokasvillisuudesta.
– Ratkaiseva tekijä on vedenvirtauksen parantaminen koko alueella. Olemme suunnitelmallisesti raivanneet kasvillisuutta ja ruopanneet luonnon ehdoilla väyliä matalassa vedessä syvemmiksi, Suvanto selvittää. Tällä hetkellä yhdistyksessä on mukana noin 150 jäsentä.

Tarkka suunnittelu
Haavaisten vesiensuojeluyhdistys ei lähtenyt soitellen sotaan, vaan teki tarkan suunnitelman.
Aluksi kartoitettiin eri asiantuntijoiden avustuksella valuma-alueet, vedenlaatu, kasvisto ja kalaston tila. Tähän hankkeeseen yhdistys haki ja sai tukea Euroopan aluekehitysrahastolta.
– Toimenpiteet pohjautuvat tarkasti näihin kartoituksiin. Kuluvan kesän aikana teemme vedenlaadun seurannan osalta uudet näytteenotot ja vertaamme niitä lähtötilanteeseen, kertoo yhdistyksen sihteeri Liisa Isomaa.
Yhdistyksessä on ymmärretty vapaa-ajanasukkaiden monipuolinen tausta- ja työkokemus.
Muun muassa Isomaa on ammatiltaan ympäristökonsultti ja Suvanto puolestaan juristi.
– Monenlaista osaamista me tarvitsemmekin ja yhdistysten on osattava hyödyntää tätä voimavaraa. Meille konkreettista hyötyä on tullut erityisesti kamppailtaessa EU-tukiviidakossa, Suvanto painottaa.

Lisää haasteita

Kamppailu on kannattanut, koska tukea ruoppaus- ja ruovikkotalkoisiin on tullut noin 40 000 euroa. Summat eivät ole suuria Itämeren suojelukampanjoihin verrattuna, vaikkakin merkityksellinen alueen vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille.
– Vaikuttaa siltä, että julkinen rahoitus, EU:n ja valtion, kohdistuu pääasiassa selvitystyöhön ja toisaalta suuriin kansainvälisiin hankkeisiin. Tästä syystä moni pienempi hanke jää ilman rahoitusta, Isomaa alleviivaa. Yksi suurimmista pullonkauloista Haavaisten yhdistykselle on vesistön jakava pengerretty silta mantereelta Pitkäluodon saarelle. Siltaan on tehty alun perin vain yksi viiden metrin levyinen aukko matalaan veteen sekä myöhemmin siltarumpu.
– Tie on yksityinen, eikä yksityisillä tahoilla ole varaa satojentuhansien eurojen siltaremonttiin. Juuri tämän kaltaisiin hankkeisiin olisi tarvetta monilla paikkakunnilla, Suvanto toteaa.
Yhdistys on kolkutellut myös ympäristöministerin ovea ja toiveena olisi uusi sekä leveämpi aukko lähitulevaisuudessa.
– Ruoppaus- ja ruovikkotuen hankekausi on nyt meillä lopuillaan. Jatkossa tavoittelemme silta-aukon lisäksi tiiviimpää yhteistyötä maanviljelijöiden kanssa. Tavoitteena on synnyttää alueelle kosteikkoja ja vähentää ravinnevalumia lähivesiin sekä samalla Itämereen, selvittää Isomaa.


___________

Uudenkaupungin Sanomat 3.8.2010
Toimittaja Elina Ahola

Rehevöityminen ja ravinteet uhkaavat vesistöjä

Lokalahden Haavaisissa vesialuetta suojellaan rahoituksella ja talkoilla

Lokalahdella Haavaisten saaren vesialueilta on aikoinaan ollut hyvät, nykyistä huomattavasti paremmat yhteydet avomerelle. Ajan kuluessa Haavaisten ja mantereen välinen salmi oli kokonaan kasvanut tiheästi umpeen järviruokoa, niin ettei edes soutuveneellä päässyt läpi. Nyt Haavaisten Vesiensuojeluyhdistys on pyrkinyt palauttamaan vuosikymmeniä sitten olleita saarten välisiä aukkoja niittämällä järviruokoa.
Yhdistys on perustettu vuonna 2006 pitkän tilanteen kauhistelun jälkeen.
– Viikatteella kaisloja leikattiin kolmen vuoden ajan, mutta kun huomattiin sen olevan jokavuotinen välttämättömyys, piti ottaa järeämmät koneet käyttöön, kertoi Martti Kairinen lauantaina.
Työtä on tehty ja tehdään pääasiassa talkoilla, mutta ruoppaamiseen on apua saatu kaivinkoneista. Myös ruoppaaminen tuo omat ongelmansa.
– Veden syvyys on paikasta riippuen metristä kahteen metriin. Pohjassa on metrin paksuinen lietekerros ennen varsinaista savea. Lietettä kertyy esimerkiksi siitä, kun rantoja ruopataan ja ravinteita vapautuu, totesi ympäristönsuojelua opiskellut yhdistyksen sihteeri Liisa Isomaa.

Rehevöityminen on ongelma
br> – Ongelmat Haavaisten vesialueella ovat osaksi samanlaisia kuin muuallakin, vesi rehevöityy ja upotuslehtisen vesikasvit lisääntyvät, Isomaa sanoi.
Martti Kairinen lisäsi, että virtaukset ovat myös vähentyneet, sillä merivirrat eivät kunnolla pääse vesialueelle. Toisaalta sinilevääkään ei alueella ole havaittu.
– Päätavoite olisi saada vesialueen kunto samanlaiseksi kuin se oli noin 30-40 vuotta sitten, jatkoi Tellervo Kairinen.
Haavaisten Vesiensuojeluyhdistyksen toiminta on vesiensuojelua ja veden laadun seuraamista. Vesialue kuuluu Saaristomeren alueeseen ja on samalla siis Itämeren suojelua.
Isomaa mainitsi, että veden kirkkaus olisi tärkeää. Tämänhetkisten tulosten mukaan näkösyvyys alueella on noin 1-1,5 metriä. Metriä voidaan pitää jo huonona tuloksena.

Huonot yhteydet avomereen

Ainoat yhteydet Haavaisilta avomerelle ovat hyvin kapea Pörkinrauma ja Ruskiavuorenaukko, jonka siltapengermän aukko johtaa Lautvedelle. Kymmeniä vuosia vanha siltapenger ei ole ongelmaton. Kairiset kertoivat nähneensä vanhoja suunnittelupiirroksia, joissa aukon leveys on vähintään kaksinkertainen ja se on toisessa päässä pengermää. Nykyinen siis vaikuttaa liian pieneltä ja väärään kohtaan rakennetulta.
– Alue on ollut autio ennen 1960-lukua eikä pengermän rakentamista ole valvottu. Nykyisen aukon edusta on matala ja kivikkoinen ja siinä, missä sen pitäisi olla, on luonnostaan syvempää ja paremmat virtaukset. Hankkeen alkukin oli hieman kivikkoinen. Aluksi tehtiin kartoituksia veden laadusta ja valuma-alueista. Myös kasvillisuus kartoitettiin ja tehtiin niittosuunnitelma. Tutkimusten jälkeen rahoitusta ei meinannut löytyä. Ratkaisu saatiin maakuntaliiton kautta ja tällä hetkellä hankkeella on Europpan aluekehitysrahaston tukea vuoteen 2012 asti. Avustusten lisäksi osa kuluista on omakustanteisia, mutta niitä yritetään kattaa talkootyöllä. Yhdistyksellä on jäseniä noin 160 ja lähes kaikki on kesämökkiläisiä.
– Nyt kesällä teemme niittotyötä ja syksymmällä aikeissa on ruopata ainakin Pörkinraumaa. Ruoppaukselle paras aika on jäiden tulon aikoihin, kun linnut ovat lähteneet. Kaislat läjitetään nostamalla rannalle maatumaan, tiivisti Martti Kairinen lähitulevaisuuden suunnitelmia.
br> -------------------------------------------------------------------------------------

Hankerahoitus toi isot koneet Uudenkaupungin Haavaisten salmelle

Jari Rantasen juttu Turun Sanomissa 31.12.2008

Pitkäpuomiset kaivinkoneet ovat ilmestyneet kauhomaan haisevaa mutaa rannalle Uudenkaupungin Lokalahdella. Haavaisten alueen kesäasukkaiden perustama vesiensuojeluyhdistys on saanut käyntiin hankkeensa rehevöityneen ja kaisloja kasvavan vesialueen pelastamiseksi.

Ensimmäisenä työnään yhdistys teetti selvityksen vesialueen tilasta ja sen parantamiseksi käytettävissä olevista mahdollisuuksista. Viime kesänä niitettiin talkoilla kaislikkoa, ja nyt työmaalla on isojen koneiden vuoro.

Haavaisten vesiensuojeluyhdistys on päässyt käynnistämään viisivuotisen hankkeen, johon on tulossa Varsinais-Suomen liiton kautta EU:lta ja valtiolta rahaa liki 47 000 euroa. Loput kustannuksista, noin 20 000 euroa, yhdistyksen on hoidettava omalla rahoituksella ja talkootöillä.

Nyt tehtävän Haavaisten salmen ruoppauksen jälkeen ruovikkojen niittämistä ja ruoppauksia jatketaan sisäisten virtausten parantamiseksi eri puolilla aluetta. Samaan aikaan yhdistys pyrkii toimimaan vesialueelle valumavesien mukana tulevien rehevöittävien päästöjen pienentämiseksi.

Haavaisten vesiensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Suvanto sanoo tietävänsä hyvin, että virtauksia parantavat niitot ja ruoppaukset eivät yksinään riitä.

Haavaisten salmessakaan ruoppaaminen ei ratkaise ongelmia, kun salmeen jää edelleen yksityistien silta, jonka penkereiden väliin jää vain parimetrinen aukko. Samanlaiset pullonkaulat odottavat avartamista Haavaisten vesialueen pohjois- ja länsilaidalla.

Haavaisten ja Tuppiluodon välisen salmen ylittävä Haavaisten silta on osa yksityistietä kuten Pitkäluotoon johtava Vohlon siltakin. Kumpikin tiedetään ympäristövaikutuksiltaan Saaristomeren alueen pahimpiin kuuluviksi, mutta korjaustyöt ovat kalliita eivätkä onnistu ilman julkista rahoitusta.

Haavaisten alueella on noin 300 vapaa-ajan asuntoa, ja vesiensuojeluyhdistykseen on liittynyt tähän mennessä noin 160 jäsentä.

Puheenjohtaja Mikko Suvanto uskoo ensimmäisten niittotalkoiden ja isojen koneiden ilmestymisen ruoppaustyömaalle vahvistavan uskoa, että jotain on todella tehtävissä ja alkaa tapahtua rehevöityneen vesialueen pelastamiseksi.


--------------------------------------------------------------------------------



Haavaisten kesäasukkaat haluavat vetensä jälleen kirkkaaksi Järviruoko joutui antamaan periksi niittotalkoissa

Turun Sanomien artikkeli 27.7.2008, toimittaja ELINA MALKAMÄKI

Valkoinen soutuvene auraa tietään yli kaksimetrisen kaislikon halki kapeassa uomassa. Martti Kairinen heiluttaa veneen nokassa viikatetta hiki päässä, vaimo Tellervo Kairinen soutaa ja huopaa vuorotellen. Tiheä ruokokasvusto antaa periksi metri metriltä ja paljastaa palan umpeenkasvanutta vesireittiä.

Kello lyö puoltapäivää lauantaina ja Haavaistenväylän kaislikossa Lokalahdella suhisee, kun parikymmentä kesäasukasta huhkii niittotalkoissa. Heitä siivittää huoli siitä, että kymmenen neliökilometrin kokoinen vesialue menettää yhteytensä avomereen, muuttuu tyystin sisäjärveksi.
- 50 vuotta sitten tänne tullessa kaisloja ei ollut missään, nyt väylät ovat kasvaneet umpeen, harmittelee Elise Suvanto.
Hiljalleen etenevän rehevöitymisen ovat huomanneet myös Kairiset, joilla on ollut mökki Lokalahdella Nautholmanaukon lähettyvillä 1960-luvun alusta saakka.
- Mökin rannassa on nyt pohjakasvillisuutta enemmän kuin ennen. Näkinparaisia ja muita pilkottaa näkyvissä jatkuvasti, Tellervo Kairinen kertoo.

Seisova vesi samentuu

Kasvamaan riehaantunut ruovikko ei hivele silmää, mutta maisemalliset seikat eivät ole talkoolaisilla päällimmäisenä mielessä. Tärkeämpää on saada vesi jälleen virtaamaan.
- Virtaukset ovat vähentyneet, kun Pitkäluodon 350 metriä pitkä siltapenger rakennettiin 1960-luvun lopulla, sanoo tempauksen pystyyn laittaneen Haavaisten vesiensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Suvanto.
Hänen mukaansa pengerryksen aukot on jätetty liian ahtaiksi. Ne ovat myös matalammat, mitä lupaehtoihin on kirjattu.
- Niiden kohdassa syvyyttä on metrin verran, vaikka harppauksen päässä vieressä on syvyyttä jo kolme neljä metriä. Toivoisimme, että syvempään kohtaan voitaisiin tehdä uusi aukko, Suvanto toteaa.
Tilanne on Suvannon mukaan tukala, sillä myös länsipään yhteys mereen, Pörkinrauma, on pahasti umpeutunut. Suoloja tuovien virtausten väheneminen kiihdyttää rehevöitymistä.
- Veden laatu on dramaattisesti huonontunut. Se on sameampaa kuin ennen, eikä enää kirkastu samalla tavalla. Mökkiläiset saavat tehdä tosissaan töitä pitääkseen veden uimakelpoisena, Suvanto sanoo.

”Työlästähän tämä on”

Kesäasukkaiden perustama suojeluyhdistys teetti viime vuonna kartoitukset Haavaisten kasvillisuudesta, virtauksista, veden laadusta ja valuma-alueen tilasta. Selvitykseen saatiin tukea niin EU:lta kuin kaupungiltakin.
Suvannon mukaan selvitys osoitti, että kunnostustöihin on ryhdyttävä pikaisesti. Yhdistys odottaa parhaillaan vastausta, liikenisikö Varsinais-Suomen liitolta rahallista tukea esimerkiksi mahdolliseen ruoppaukseen. Päätöksen pitäisi tulla syksyllä.
Sillä välin hommia tehdään talkoohengellä, jotta jotain näkyvää saataisiin aikaan. Tahtoa noin 160 jäsenen yhdistyksessä sentään riittää.

- Talkoot ovat hyvä juttu. Ainoa tapa saada luontoa hoidettua, tuumii juomatauolle poikennut Paul-Erik Lindström ja pyyhkii hikivanaa otsaltaan. Hän virnistää, että käsiin ilmestyneet rakot paljastavat niittopuuhien olevan toimistotyöläiselle vierasta hommaa.

- Työlästähän tämä on. Märät kaislat painavat aikalailla.
Omasta mökkirannastaan kaisloja vuosikymmenet poistanut Yrjö Roine tietää, että varret lyövät silmille lujaa, jos ei osaa pitää varaansa.
- Viikatteella ne saa katkottua hyvin. Kun vesi on tarpeeksi matalalla niin ruohonleikkurikin toimii, kunhan sitä jaksaa vetää perässään, hän kertoo.


------------------------------------------------------------------------

Vesinäytteen ottoa talvella 2007

TS/Ulla.kudjoi
Touko Verhon kaislaleikkuri pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin lauantaina Haavaisten niittotalkoissa. Moottorikäyttöisen laitteen sivulla on sahalaitainen terä leikkuuta varten ja perässä hara, jolla katkotut kaislat kerätään läjitettäviksi.